Näin valmistuu keppihevonen

Talliin valmistui tänään uusi ori, Shamrock's Wild Thing, "Willie". Kuvasin eri työvaiheet, jotta voin opastaa, miten ns. kolmipalainen keppiheponen tehdään.

1. Kankaan valinta on tärkeää. Kannattaa valita kangas, joka on sopivasti joustavaa, mutta ei veny liikaa. Willie valmistui Eurokankaasta hankitusta, leopardikuvioisesta kankaasta, joka muistuttaa vähän keinoturkista. Kangas tuntuu käteen samalta kuin oikea hevonen, sileältä ja pehmeältä.

2. Kaavan valmistus on hankala, mutta kiinnostava työvaihe. Teen uuden kaavan melkein jokaiselle hevoselle. Muokkaan vanhoja kaavojani aina sen mukaan, minkä rotuista hepoa ryhdyn valmistamaan. Kaavoja minulla on jo iso kasa: mm. suomenhevosen, shetlanninponin, eestinhevosen, issikan, Newforestinponin, Welsh-ponin, angloarabin, aasin ja ahaltekhinhevosen kaavat. Willien valmistin arabikaavalla, jota olen kehitellyt jo jonkin aikaa. Samalla kaavallakin hepoista tulee eri kankaista eri näköisiä.

3. Kankaan leikkaaminen on tärkeä vaihe. Saumavarojen leveys vaikuttaa paljon siihen, millainen hepasta lopulta tulee. Yleensä harrastan n. 1 cm saumavaroja, mutta vara on pienempi kun teen hepasta kevytrakenteisempaa. Sivupalat leikataan kaksinkertaisesta kankaasta toistensa peilikuviksi ja niitä tarvitaan siis kaksi kappaletta. Lisäksi tarvitaan yksi pitkä suikale (keskikappale), yksi suu ja neljä korvapalaa.

4. Palojen kiinnittämisen toisiinsa aloitan niin, että ompelen keskikappaleen ensin kiinni toiseen sivukappaleeseen ja sitten toiseen. En nykyisin enää harsi paloja ennen ompelua vaan käytän alustavaan kiinnitykseen vain nuppineuloja. Ompelen saumat ompelukoneella. En huolittele reunoja sik sak -ompeleella (tätä ei saa kertoa käsityön opettajalleni), koska saumanvarat ovat sen verran reilut etteivät saumat pääse purkautumaan.

5. Kun keskikappale on kiinnitetty molempiin sivukappaleisiin, on vuorossa ehdottomasti hankalin työvaihe: suun tekeminen. Islanninhepat teen ilman suuta, mutta kaikilla muilla on suu. Kaavoihin olen merkinnyt suun paikan valmiiksi ja olen piirtänyt suun kohdan myös kankaisiin, kun olen palat leikannut. Nyt suu leikataan auki. Keskikappale menee poikki kokonaan ja sivukappaleisiin tulee viillot (suupielet). Tässä täytyy olla tosi tarkkana, jotta suusta ei tule vino. Kun suulle on leikattu paikka, kiinnitetään siihen soikea suukappale. Willien suun tein mustasta kankaasta, mutta yleensä teen suun samasta kankaasta kuin muunkin heposen. Suun ompelu on tosi hankalaa. Teen senkin koneella, mutta joskus suupielten ompelu koneella ei onnistu ja silloin ompelen suupielet käsin.

6. Suun ompelun jälkeen hepo käännetään ja täytetään. Käytän täyttämiseen tavallista vanua. Täytöllä on suuri merkitys siihen, miltä heppa valmiina näyttää ja tuntuu. Täytteen kanssa ei kannata pihtailla, mutta sitä ei myöskään kannata tunkea heppaan liikaa. Tavoitteena on sileä ja möykytön heppa ja jos vaikkapa kangas on liian ohutta tai liian venyvää, on möykyiltä vaikea välttyä. Täytön jälkeen solmin hepan kiinni.

7. Korvat ompelen ensin koneella. Molempiin korviin tulee etukappale ja takakappale. Joskus laitan korviin täytteeksi vähän vanua, joskus en. Riippuu, miten kangas käyttäytyy. Willien korviin tein etuosat mustasta kankaasta, koska pilkullinen korvan sisäpuoli olisi ollut vähän outo. Täytettä en tällä kertaa laittanut, koska kangas on aika paksua ja korvat pysyvät pystyssä ilman täytettäkin. Timi -aasin korviin pujotin myös rautalankaa, koska korvat lerpsuivat liikaa. Ompelen korvat paikalleen käsin. Tässä on tärkeää katsoa, etteivät korvat mene liian taakse eivätkä liian eteenkään. Nyt heppa alkaa jo muotoutua...

8. Korvien jälkeen valmistan silmät ja sieraimet sekä mahdollisen merkin. Näihin kaikkiin käytän mustaa tai valkoista huopaa. En tee koskaan kahta kertaa täysin samanlaisia silmiä, sieraimia tai merkkejä vaan jokainen hepo saa juuri itselleen sopivat, ainutlaatuiset silmät ja merkit. Kiinnitän nämä kaikki käsin ompelemalla. Jotkut keppihevosen tekijät kiinnittävät silmät, sieraimet ja merkit (kuuma)liimalla, mutta mielestäni ompelu on siistimpi tapa. Saumat eivät jää repsottamaan, kun ompelee huolellisesti.

9. Viimeistelen silmät tekemällä niihin valkoisen valopilkun kynsilakalla. Se on siistimpi ja mielestäni myös kauniimpi tapa kuin tehdä ne erillisestä kankaasta, nahasta tai paperista.


10. Lopuksi kiinnitän hepalle jouhet. Ne voi ommella joko yksi kerrallaan tai tupsuissa. Willien harjan tein tupsuissa eli ompelin ensin (käsin) pistot, joihin kiinnitin jouhet solmimalla. Langan paksuudesta ja pistojen pituudesta riippuu, miten tuuhea harja hepalle tulee. Shettiksille ja issikoille teen kaksi riviä ompeleita vierekkäin eli niille tulee tuplapaksu harja.

11. Keppimateriaalin hankin puutavaraliikkeestä. Se on samaa ainetta, josta tehdään haravan varsia. Kiinnitän kepin huolellisesti ensin rautalangalla ja sitten jesarilla (ilmastointiteipillä). Lopuksi päällystän kiinnityskohdan hepan kankaasta leikatulla suikaleella.
Ta daa - heppa on valmis :-)

Keskiyön auringon taikaa

Vuoden pisimmän päivän kunniaksi päätin tehdä superpitkän maastolenkin. Ratsuksi valitsin tallin uusimman tulokkaan ja ensimmäisen meillä syntyneen varsan, Fjögur Smári's Forvitinn -orin eli tuttavallisemmin Virkun. Poika on vasta 3-vuotias ja halusin nähdä, miten se toimii yksin maastossa.
Ja hyvinhän Virkku toimi. Oikeastaan loistavasti. Ei pelännyt mitään ja liikkui eteenpäin innokkaasti ja uteliaana.

Tein retken myöhään illalla, mutta kesäisessä metsässä oli vielä aivan valoisaa. Reitin varrelta löytyi monenmoista jännittävää. Sellaisiakin paikkoja, joissa itse en ollut ennen käynyt. Onneksi mukana oli paparazzi, niin öinen metsä ei tuntunut liian hurjalta.

Metsätien yli kaatuneen puunrungon kohdalla pääsin testaamaan, osaako Virkku hypätä kenttäesteitä ja kuten kuvasta näkyy, poika osoittautui loistavaksi esteratsuksi. Tämä oli ensimmäinen ratsastuskertani Virkulla.

Virkku hyppäsi niin hyvin, että uskaltauduin kokeilemaan myös hylätyltä ratsastuskoululta löytynyttä, sinne unohtunutta kenttäestettä. Este ei ollut kovin korkea, mutta sillä oli leveyttä niin paljon, että piti hypätä tosi pitkä hyppy. Tästäkin Virkku selviytyi erinomaisesti. Hyppäsi esteen yli mahtavilla loikilla eikä väsynyt ollenkaan vaikka menimme esteen moneen kertaan.

Tuo hylätty, vuosia tyhjillään ollut ratsastuskoulu oli muutoinkin jännittävä paikka. Puinen maneesi oli vähän rapistunut, mutta edelleen siellä voisi pienen puunauksen jälkeen ratsastaa vallan mainiosti. Tämän tietysti testasinkin. Maneesin alusta oli edelleen loistavassa kunnossa ja ratsastaa voisi vaikka heti, kun vaan poistaisi pari ajoneuvoa maneesin toisesta päästä.

Maneesista oli upea näköala Vesijärvelle. Kun kiipesin tutkimaan tarkemmin, huomasin että siellä oli ollut myös super-hieno kerhohuone, jossa edelleen oli paikallaan pitkä kerhopöytä penkkeineen. Kerhotilan yksi seinä oli lasia, joten siitä oli loistava näköala maneesiin. 

Lisäksi maneesin päädyssä oli ollut majoitustiloja. Ikkunoista kurkistelemalla näkyi hylättyjä, täysin kalustettuja huoneita, joissa oli verhot, sängyt ja lavuaarit paikoillaan. Lavuaarien reunoilla oli jopa saippuat tallella. Mutta myös hämähäkin seittejä oli runsaasti, koska tiloja ei oltu vuosiin käytetty. Aika surullista. Kummitusmaneesiin oli helppo kuvitella monenmoisia mörköjä. Mutta yhtäkään en nähnyt. Lienevät liian arkoja valoisina kesäöinä...

Hirmuista tuhlausta jättää näin upea maneesi 
tyhjilleen :-(

Yhtä surulliselta näyttää hylätty talli  
maneesin vieressä. Paparazzi kertoi, että tallin karsinat eivät täyttäneet jotain ihme EU-direktiivejä ja siksi ratsastuskoulu lopetettiin. Höh - olisihan tallin voinut kai korjata. Tai rakentaa vaikka uuden tallin siihen viereen. Tilaa alueella olisi ollut vaikka kuinka paljon.

Tallin lisäksi paikallaan ovat valkoisilla, tukevilla metalliaidoilla rajatut laitumet - täynnä pitkää, mehevää heinää, joka sekin menee nyt hukkaan. Maastoesteistä osa on hajotettu, mutta niitäkin on edelleen metsäteillä ja pelloilla. Myös estekenttä tuomarialueineen on tallella. Varsinainen ratsastuskenttä sen sijaan on muutettu laskettelukeskuksen pysäköintialueeksi.  

Vaikka paikka tuntuu surulliselta, on Kht Neliapilan kannalta muinaisen ratsastuskoulun jäljiltä jäänyt alueelle paljon monenmoista hyödyllistä ja käyttökelpoista. Esimerkiksi tallin ympäristön loistavat maastot ovat osittain entisiä, oikeita ratsastusreittejä. Siksi reiteillä on paikallaan myös ratsastajia ohjanneita opasteita ja suuntaviittoja, kuten "talli", "ratsastus kielletty" tai "varo risteävää ulkoilureittiä".

Haikein mielin suuntasin kulkuni takaisin metsään ja sen läpi kotitallille. Tunnelma oli hieno, kun oli jo tosi myöhäinen ilta, mutta silti aurinko vielä pilkisteli horisontissa.

Kas - vuoden pisimmän päivän kunniaksi kirjoitin myös erikoispitkän tarinan. Tänään onneksi näyttää sateiselta - voin keskittyä täysillä uusien heppojen väsäämiseen. Suunnitteilla on, että sitten kun islanninhevosia on riittävän monta, voin järjestää vaelluksia ja silloin muutkin pääsevät nauttimaan hylätyn ratsastustallin aavemaisesta tunnelmasta. Mutta tästä kirjoitan vielä lisää myöhemmin.

Kiireinen kevät

Kevät oli niin kiireinen, ettei blogin kirjoitteluun meinannut löytyä aikaa. Yksi kevätpäivä vierähti tallia siivoillen ja nimikylttejä asentaen. Maastoesteradan ja laitumen kunnostukseen meni toinen päivä. Maastoesterata ei tosin koskaan tule valmiiksi vaikka miten rakentelisi. Nyt onkin jo kehitteillä esteradan laajennus.Esteradan ja laitumen fiksauksen ohessa valmistui tallin oreille oma tarha, jota kisojen aikaan voi käyttää myös vierastarhana. 

Myös uusia heppoja on valmistunut. Tallilla on samanaikaisesti alkanut islanninhevosten ja arabien kasvatus. Arabi -kaavan kehittelyyn meni jokunen tovi, mutta nyt alkaa olla valmista. Kaavalla valmistui tänään arabitamma Shamrock's Evangeline ja muoto onnistui kyllä melkoisen hyvin. Samalla kokeilin, millainen harja kehkeytyy paljon kehutusta silkkimohair -langasta. Lopputulos oli huikean kevyt, ilmava ja kaunis, kuten kuvasta näkyy.