lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kiireinen kevät


Kevät oli niin kiireinen, ettei blogin kirjoitteluun meinannut löytyä aikaa. Yksi kevätpäivä vierähti tallia siivoillen ja nimikylttejä asentaen. Maastoesteradan ja laitumen kunnostukseen meni toinen päivä. Maastoesterata ei tosin koskaan tule valmiiksi vaikka miten rakentelisi. Nyt onkin jo kehitteillä esteradan laajennus.Esteradan ja laitumen fiksauksen ohessa valmistui tallin oreille oma tarha, jota kisojen aikaan voi käyttää myös vierastarhana. 
Myös uusia heppoja on valmistunut. Tallilla on samanaikaisesti alkanut islanninhevosten ja arabien kasvatus. Arabi -kaavan kehittelyyn meni jokunen tovi, mutta nyt alkaa olla valmista. Kaavalla valmistui tänään arabitamma Shamrock's Evangeline ja muoto onnistui kyllä melkoisen hyvin. Samalla kokeilin, millainen harja kehkeytyy paljon kehutusta silkkimohair -langasta. Lopputulos oli huikean kevyt, ilmava ja kaunis, kuten kuvasta näkyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti