Keskiyön auringon taikaa

Vuoden pisimmän päivän kunniaksi päätin tehdä superpitkän maastolenkin. Ratsuksi valitsin tallin uusimman tulokkaan ja ensimmäisen meillä syntyneen varsan, Fjögur Smári's Forvitinn -orin eli tuttavallisemmin Virkun. Poika on vasta 3-vuotias ja halusin nähdä, miten se toimii yksin maastossa.
Ja hyvinhän Virkku toimi. Oikeastaan loistavasti. Ei pelännyt mitään ja liikkui eteenpäin innokkaasti ja uteliaana.

Tein retken myöhään illalla, mutta kesäisessä metsässä oli vielä aivan valoisaa. Reitin varrelta löytyi monenmoista jännittävää. Sellaisiakin paikkoja, joissa itse en ollut ennen käynyt. Onneksi mukana oli paparazzi, niin öinen metsä ei tuntunut liian hurjalta.

Metsätien yli kaatuneen puunrungon kohdalla pääsin testaamaan, osaako Virkku hypätä kenttäesteitä ja kuten kuvasta näkyy, poika osoittautui loistavaksi esteratsuksi. Tämä oli ensimmäinen ratsastuskertani Virkulla.

Virkku hyppäsi niin hyvin, että uskaltauduin kokeilemaan myös hylätyltä ratsastuskoululta löytynyttä, sinne unohtunutta kenttäestettä. Este ei ollut kovin korkea, mutta sillä oli leveyttä niin paljon, että piti hypätä tosi pitkä hyppy. Tästäkin Virkku selviytyi erinomaisesti. Hyppäsi esteen yli mahtavilla loikilla eikä väsynyt ollenkaan vaikka menimme esteen moneen kertaan.

Tuo hylätty, vuosia tyhjillään ollut ratsastuskoulu oli muutoinkin jännittävä paikka. Puinen maneesi oli vähän rapistunut, mutta edelleen siellä voisi pienen puunauksen jälkeen ratsastaa vallan mainiosti. Tämän tietysti testasinkin. Maneesin alusta oli edelleen loistavassa kunnossa ja ratsastaa voisi vaikka heti, kun vaan poistaisi pari ajoneuvoa maneesin toisesta päästä.

Maneesista oli upea näköala Vesijärvelle. Kun kiipesin tutkimaan tarkemmin, huomasin että siellä oli ollut myös super-hieno kerhohuone, jossa edelleen oli paikallaan pitkä kerhopöytä penkkeineen. Kerhotilan yksi seinä oli lasia, joten siitä oli loistava näköala maneesiin. 

Lisäksi maneesin päädyssä oli ollut majoitustiloja. Ikkunoista kurkistelemalla näkyi hylättyjä, täysin kalustettuja huoneita, joissa oli verhot, sängyt ja lavuaarit paikoillaan. Lavuaarien reunoilla oli jopa saippuat tallella. Mutta myös hämähäkin seittejä oli runsaasti, koska tiloja ei oltu vuosiin käytetty. Aika surullista. Kummitusmaneesiin oli helppo kuvitella monenmoisia mörköjä. Mutta yhtäkään en nähnyt. Lienevät liian arkoja valoisina kesäöinä...

Hirmuista tuhlausta jättää näin upea maneesi 
tyhjilleen :-(

Yhtä surulliselta näyttää hylätty talli  
maneesin vieressä. Paparazzi kertoi, että tallin karsinat eivät täyttäneet jotain ihme EU-direktiivejä ja siksi ratsastuskoulu lopetettiin. Höh - olisihan tallin voinut kai korjata. Tai rakentaa vaikka uuden tallin siihen viereen. Tilaa alueella olisi ollut vaikka kuinka paljon.

Tallin lisäksi paikallaan ovat valkoisilla, tukevilla metalliaidoilla rajatut laitumet - täynnä pitkää, mehevää heinää, joka sekin menee nyt hukkaan. Maastoesteistä osa on hajotettu, mutta niitäkin on edelleen metsäteillä ja pelloilla. Myös estekenttä tuomarialueineen on tallella. Varsinainen ratsastuskenttä sen sijaan on muutettu laskettelukeskuksen pysäköintialueeksi.  

Vaikka paikka tuntuu surulliselta, on Kht Neliapilan kannalta muinaisen ratsastuskoulun jäljiltä jäänyt alueelle paljon monenmoista hyödyllistä ja käyttökelpoista. Esimerkiksi tallin ympäristön loistavat maastot ovat osittain entisiä, oikeita ratsastusreittejä. Siksi reiteillä on paikallaan myös ratsastajia ohjanneita opasteita ja suuntaviittoja, kuten "talli", "ratsastus kielletty" tai "varo risteävää ulkoilureittiä".

Haikein mielin suuntasin kulkuni takaisin metsään ja sen läpi kotitallille. Tunnelma oli hieno, kun oli jo tosi myöhäinen ilta, mutta silti aurinko vielä pilkisteli horisontissa.

Kas - vuoden pisimmän päivän kunniaksi kirjoitin myös erikoispitkän tarinan. Tänään onneksi näyttää sateiselta - voin keskittyä täysillä uusien heppojen väsäämiseen. Suunnitteilla on, että sitten kun islanninhevosia on riittävän monta, voin järjestää vaelluksia ja silloin muutkin pääsevät nauttimaan hylätyn ratsastustallin aavemaisesta tunnelmasta. Mutta tästä kirjoitan vielä lisää myöhemmin.