Odottamaton seikkailu

Viimeaikoina olen treenannut ahkerasti koulua ja esteitä, mutta välillä on mukava vain rentoutua rauhallisen maastolenkin parissa. Siispä kävin tänään pienellä metsäretkellä tallin luotettavimmalla maastoratsulla, Ranella. Joskus kuitenkin tavallisinkin lenkki voi muuttua todelliseksi seikkailuksi...

Olin siis ratsastamassa Ranen kanssa kohti hylättyä tallia. Ajattelin, että voisin vaikka mennä hyppäämään paikan maastoesteitä, jotka olin todennut hyväksi ollessani siellä Virkulla (Keskiyön auringon taikaa - postaus viime kesänä). Menimme rennosti käyntiä pitkin ohjin ja nappasimme välillä polun laidasta mustikoita. Yhtäkkiä Rane pysähtyi kuin seinään ja alkoi tuijottaa tiheään kuusikkoon pää pystyssä. Se ei ollut yhtään Ranen tapaista. Otin äkkiä kameran esiin, sillä ajattelin, että puskassa täytyy olla vähintään hirvi! Puskasta kuului rapinaa, ja näin vilahduksen ruskeaa karvaa. Sitten Rane hörähti lempeästi. Pidin toisessa kädessä ohjia tuntumalla ja toisessa kameraa, ja tuijotin kuusikkoa. Eläin tuli hitaasti lähemmäs. Se oli vielä oksien takana, mutta tunnistin sen olevan... poni! 

Pieni, suttuinen, liinakko poni! Rane hörähti uudelleen, tällä kertaa kannustavasti. Vähitellen poni nilkutti lähemmäs ja lähemmäs. Kauhistuin nähdessäni sen tarkemmin; ponin lautasilla ja kaulalla oli syviä haavoja, sen jalat olivat kolhuilla ja turvoksissa ja sen jouhet olivat yhtä sotkua. Se kurotti varovasti nuuhkimaan Ranea. Poni vaikutti pelokkaalta mutta uteliaata, joten koetin, lähtisikö se seuraamaan meitä. Ja lähtihän se. 

Se seurasi meitä pienen matkan päästä kotiin asti. Perillä otin Ranelta varusteet pois ja laitoin sen laitumelle. Siirryin kauemmas katsomaan tapahtumia. Poni tarkasteli Ranea puiden seasta. Pikkuhiljaa se siirtyi lähemmäksi, ja lopulta se uskaltautui aivan aidan viereen Ranea nuuhkimaan.

Jonkin ajan kuluttua vein Ranelle mysliä. Mysteerinen poni seurasi tapahtumia sivummalta. Sitä ei kannattanut edes yrittää ottaa kiinni arkuutensa vuoksi, mutta ajattelin kokeilla, menisikö se Ranen seuraksi tarhaan, jos avaisin portin. Luotin siihen, ettei Rane lähtisi mysliämpärin äärestä mihinkään. Palasin tarkkailemaan loitommalle. Eipä aikaakaan, kun poni tepasteli varovasti avonaisesta portista Ranen luo. Rane siirtyi hiukan taaksepäin, ja poni uskalsi maistaa mysliä. Kävin sulkemassa portin ja päätin, että aamulla ensi töikseni soittaisin tutulle eläinlääkärille!