sunnuntai 30. elokuuta 2015

Uusia tarvikkeita ja heppoja


Kesällä oli aikaa kierrellä kaupoissa. 
Mukaan tarttui monenmoista mukavaa: uusia kankaita, kuolaimia, ihania lankoja jouhia varten ja lisäksi ompelulankoja. Iltojen pimetessä voin siirtyä sisätiloihin - näistä syntyy vaikka mitä.
Tänään valmistui tallin ensimmäinen tilari (kuvassa tummanruskea heppa). Tämä Welshponitamma menee pienelle ekaluokkalaiselle tytölle, joka saa antaa hepalle itse nimen.


 




Lisäksi valmistuivat jo aiemmin esitellyt kaverukset Posse ja Mosse (kuvassa Posse vaaleanruskea ja Mosse harmaa). Kunhan saan aikaiseksi (ja kunhan sade loppuu), laittelen kaveruksista parempia kuvia. Ne siis mlemmat menossa myyntiin, koska omassa tallissa alkaa olla ahdasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti